Kaupunki syntyi 1200-luvulla Etelä-Böömin ja Etelä-Määrin raja-alueelle, jota ilmastonsa ja luontonsa vuoksi kutsutaan Böömin Kanadaksi. 1400-luvun loppu sekä etenkin 1500-luku, jolloin perustettiin Praha - Wien -reitin postiasema, olivat kaupungissa rakentamisen ja taloudellisen kukoistuksen kulta-aikaa. Slavonicelle ominaisia ovat runsain renessanssiajan kilvin sekä kirjain- ja numerograffitoin koristellut porvaristalot tyypillisine sisääntuloauloineen ja holvikattoineen. Kaupunkikuvaa hallitsevat gotiikkaa edustava Neitsyt Marian taivaaseenastumisen kirkko sekä kaksi porttia. 1800-luvulla maassa alettiin käyttää uusia kuljetusreittejä, mikä aiheutti Slavonicessa taloudellisen laman. Sen ansiosta ainutlaatuisia myöhäisgotiikan ja renessanssin ajan rakentamisen muistomerkkejä ei kuitenkaan purettu ja niin kaupunki houkutteleekin yhä edelleen rauhaa rakastavia matkailijoita. Tšekin tasavallan ja Itävallan asukkaita yhdistää Kulturní most Fratres - kulttuuritapahtuma, jonka ovat järjestäneet Kulturbrücke Fratres sekä Slavonicen renessanssiseura.