Přemysl-sukuisen kuninkaan Otakar II:sen rakennuttaman 1300-luvun lopun goottilaisen linnan jäänteet. Hussilaissotien aikana 1400-luvulla se liitettiin kaupunkiin yhteisellä puolustusvarustuksella. Linna kärsi merkittäviä vaurioita 1500-luvulla. Osa siitä muutettiin olutpanimoksi 1600-luvulla, loput ovat tuhoutuneet vähin erin uudisrakennustöiden yhteydessä. Tornissa on erkkeri, jonka tekniikan avulla tykki saatiin nostettua torniin. Näyttely esittelee työtä ja elämää keskiaikaisessa yhteiskunnassa ja nähtävillä on mm. arkeologisia löytöjä, restauroituja esineitä sekä rakennusten pienoismalleja.