Kaupungin synty
Kuuluisuutta joka kiirii tähtiin, ennustettiin Prahalle vanhassa tšekkiläisessä tarussa myyttisestä Libušesta, joka myös määräsi paikan, johon kaupunki tuli perustaa. Historioitsijat sijoittavat nykyisen Prahan asuttamisen neoliittiselle kaudelle. Prahan todellinen historia on kuitenkin tiukasti sidottu vuonna 870 perustettuun Prahan linnaan, josta tuli Böömin hallitsijoiden hallintopaikka.
Menneisyyden merkittävät aikakaudet
Kaupungin todellinen kukoistuskausi ajoittuu 1300-luvun ensimmäiselle puoliskolle, jolloin Böömin kuningas ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Kaarle IV teki siitä keisarinistuimen sijaintipaikan ja valtakunnan pääkaupungin.
Toinen merkittävä aikakausi Prahan historiassa on 1500-luvun loppupuoli. Merkittävän Tšekin hallitsijan, Habsburg-sukuun kuuluvan keisari Rudolf II:n hallituskautena tšekkiläisestä metropolista tuli poliittisen, seurapiiri- ja kulttuurielämän keskipiste Keski-Euroopassa.
Uuden ajan historia
Vuonna 1918, ensimmäisen maailmansodan päätyttyä, Praha julistettiin uuden valtion – Tšekkoslovakian tasavallan, sittemmin vuonna 1993 itsenäisen Tšekin tasavallan, pääkaupungiksi.
Kaupungin nimi
Linnan ja koko kaupungin nimi on ensimmäisten tšekkiläisten kronikoitsijoiden mukaan johdettu Vltava-joen askelmista (tšekiksi prah), joiden kautta vesi virtasi kohisten. Tämän teorian lisäksi on myös muita arveluja, etenkin viime ajoilta, mutta ne eivät ole saaneet suurempaa kannatusta. Mitä arvelee kaupungin nimen alkuperästä tunnettu itävaltalainen kirjailija Gustav Meyrink? ”Praha ei ole saanut nimeään sattumalta. Todellisuudessa se on kynnys (prah) maanpäällisen ja tuonpuoleisen elämän välillä. Tämä kynnys on Prahassa paljon matalampi kuin muissa paikoissa...”





