Meidän vinkkimme

klikkaa kartta suuremmaksi
Tšekin tasavallassa on harvinaisen runsaasti kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä. Yli 2000 säilynyttä linnaa ja palatsia ovat osa maan merkittävintä kulttuuriperintöä. Se ei johdu ainoastaan lukumäärästä, vaan ennen kaikkea niiden taidehistoriallisesta arvosta. Suurin osa linnoista ja palatseista on valtion omistuksessa, vaikka monet onkin palautettu alkuperäisille omistajilleen, aatelissuvuille ja kirkollisille instituutioille.

Koko teksti


Prahan linna

Prahan linna
Pyhän Vítuksen katedraali, vanha kuninkaanpalatsi ja Pyhän Yrjön basilika. Linnan alapuolella sijaitsevat Ledeburgin puutarha sekä Pieni ja Iso Palffyn puutarha, joihin on sisäänkäynti Wallensteininaukio (Valdštejnské náměstí) 3:n kohdalta.      

Český Krumlov

Český Krumlov
Český Krumlovin linna rakennettiin 1200-luvun puolivälissä korkealle kallioiselle töyräälle Vltava-joen mutkaan. Sen rakennuttivat vaikutusvaltaiseen böömiläiseen Vítekien aatelissukuun kuuluneet Krumlovin linnanherrat. Vuonna 1302 linna päätyi Rožmberkien suvulle. 1500-luvulla Vilém Rožmberkin aikana linna laajennettiin italialaisten mestarien johdolla monumentaaliseksi ja ylelliseksi...

Lednice

Lednice
Lednicen romanttinen palatsi sijaitsee laajalla alueella luonnon keskellä Dyje-joen rannalla. Aiemmin paikalla sijaitsi jo vuonna 1222 mainittu goottilainen linnoitus. Přemyslin maakreivi lahjoitti sen Liechtensteinin suvulle, joka asui siellä lyhyttä taukoa lukuun ottamatta toisen maailmansodan loppuun asti. 1500-luvulla linnoitus muutettiin renessanssipalatsi, jonka arkkitehti J. B. Fischer uusi...

Karlštejn

Karlštejn
Karlštejn on Tšekin merkittävin linna ja yksi Böömin kuningaskunnan symboleista. Kolmikerroksisen linnan rakennutti vuonna 1348 Böömin kuningas ja Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle IV. Alimmassa, maallista valtaa symboloivassa tasossa olivat keisarin, hänen vaimonsa ja kaikkein lähimmän seurueensa käyttämät asuintilat. Toiseen kerrokseen rakennettiin toisiinsa kapealla...

Konopiště

Konopiště
Alun perin ranskalaistyyppistä kastellaanilinnaa jäljittelevä varhaisgoottilainen linna. Uusittu renessanssityyliin ja muutettu myöhemmin barokkipalatsiksi. 1800-luvun lopulla arkkiherttua Franz Ferdinand d´Esten aikana suuria romantiikan hengessä suoritettuja korjaustöitä. Sisätiloissa mm. edustussalongit, asehuone, kirjasto, kappeli sekä F. F. D´Esten yksityistilat. Taidegalleria, Pyhän Yrjön...

Křivoklát

Křivoklát
Laaja goottilainen kuninkaanlinna 1200-luvulta, alun perin Přemysl-suvun metsästyslinna. 1400-luvun lopulla kuningas Vladislav Jagellon aikana suuria korjaus- ja lisärakennustöitä. 1500-luvulla vankila. Paloi vuonna 1643. 1800 - 1900 -lukujen vaihteessa linnassa tehtiin laajoja uudistustöitä, joita johtivat arkkitehdit J. Mocker ja K. Hilbert. Sisätiloissa mm. kappeli, ritarisali, kuninkaansali ja...

Kroměříž

Kroměříž
Vuonna 1110 annettiin Kroměříž Olomoucin piispoille, ja eräs heistä, Bruno Schauenburgilainen, rakennutti 1200-luvulla goottilaisen linnan vanhan slaavilaisen linnoituksen paikalle. 1400 - 1500 -lukujen vaihteessa linna muutettiin nelisiipiseksi suurella tornilla varustetuksi renessanssirakennukseksi. Kolmikymmenvuotisen sodan lopulla vuonna 1643 Ruotsi-Suomen armeija tuhosi linnan ja sen tilalle...

Sychrov

Sychrov
Laaja Rohanien suvun linna 1600-luvun lopulta, rakennettu goottilaisen linnoituksen paikalle. Alun perin barokkityylinen, uusittu klassismin hengessä, muutettu 1800-luvulla gotiikkaa jäljitteleväksi. Sisätiloissa leikkauskoristelu sekä arvokkaat taidekokoelmat (tauluja, tinaa, posliinia, lasia, lasimaalauksia). Rohanien muotokuvagalleria on merkittävin ranskalaisten muotokuvien kokoelma Ranskan...

Český Šternberk

Český Šternberk
1200-luvun puolivälin goottilainen linna, uusittu barokkityyliin. Linna on ollut lähes keskeytyksettä Šternberkin suvun hallussa. Barokkityyliin uusituissa runsain stukoin ja maalauksin koristelluissa sisätiloissa sijaitsevat mm. ritarisali, ruokasali, metsästyssalonki ja makuuhuoneet sekä Kašpar Šternberkin huone sukumuotokuvineen. Arvokas irtaimisto ja suvun kokoelmia, mm. Kolmikymmenvuotisen...

Hluboká nad Vltavou

Hluboká nad Vltavou
Monumentaalinen ja samalla romanttinen palatsi, alun perin goottilainen linna. Uusittiin 1700-luvun puolivälissä barokkityyliin ja muutettiin 1800-luvulla englantilaisen windsorilaisen gotiikan mukaiseksi edustustilaksi Schwarzenbergien suvulle. Lasitettu talvipuutarha, maneesi ja 190 hehtaarin laajuinen englantilainen puisto. Ylelliset eri tyylejä edustavat sisätilat, joissa on ainutlaatuisia...


Valokuvagalleria

Bouzov
Seuraava valokuva