Liha muodostaa merkittävän osan tšekkiläisestä ruokavalioista. Useimmiten lautaselta löytyy siipikarjan-, sian- ja naudanlihaa sekä toisinaan myös, tosin harvemmin, lampaanlihaa, riistaa tai kalaa.
Naudanliha
Naudanliha tarjoillaan tavallisesti erityyppisten kastikkeiden kanssa. Kastikkeet ovatkin yksi tšekkiläisen keittiön tunnusmerkeistä. Tarjolla on muun muassa tomaatti-, piparjuuri-, sieni- ja tillikastiketta. Kastike kuuluu ruokaan.
Sisäfileetä kastikkeessa
Ehkä kaikkien tunnusominaisin tšekkiläisen keittiön ruokalaji on sisäfilee kermakastikkeessa. Todella maittavan sisäfileekastikkeen valmistaminen on kova pähkinä purtavaksi kokeneellekin kokille. Silavoi naudanliha pekonisiivuilla ja hauduta pehmeäksi viipaloitujen vihannesten ja mausteseoksen (pippuria, laakerinlehteä ja maustepippuria) kanssa. Paseeraa keitetyt vihannekset ja pehmennä muodostunut kastike lisäämällä kermaa. Tarjoile knöödeleiden, sitruunanviipaleen ja puolukoiden kera.
Znojmon paahtopaisti
Naudanlihan, kastikkeiden ja knöödeleiden yhdistelmän toimivuuden voi todeta useassa ruokalajissa, esimerkiksi Znojmon paahtopaistissa, jonka mausteiseen kastikkeeseen lisätään pieniksi kuutioiksi leikattuja Znojmon kuuluisia etikkakurkkuja.
Sianliha
Vaikka ruoka-aineasiantuntijat eivät katsokaan sianlihaa hyvällä, se kuitenkin kuuluu tšekkiläiseen keittiöön.
Sianliha, knöödelit ja hapankaali
Tyypillistä tšekkiläistä ruokaa on myös sianlihasta, knöödeleistä ja hapankaalista koostuva ateria, eli paistettua sianlihaa sekä knöödeleillä ja hapankaalilla, jonka päälle kaadetaan lihan suolaista paistolientä.
Porsaanleike
Juhlaviin ruokalajeihin kuuluu myös jauhoissa, vatkatussa munassa ja korppujauhoissa leivitetty ja friteerattu porsaanleike, joka tarjoillaan perunasalaatin kera.
Savustettu liha
Savustettu liha tarjoillaan joko kylmänä alkuruokana tai pääruokana perunaknöödeleiden ja kastikkeen kera.
Makkarat
Makkaratkaan eivät ole laihduttajan ruokaa. Tästä huolimatta monet tšekit eivät voisi kuvitellakaan ruokavaliotaan ilman makkaraa. Salami tai kinkku leivän tai sämpylän päällä on yksi vaihtoehdoista aamiaiseksi, välipalaksi tai kylmäksi illalliseksi.
Siipikarjanliha
Esi-isiemme mieltymyksestä siipikarjanlihaan kertovat merkittävät vanhat tšekkiläiset ruokalajit, kuten paistettu ankka tai hanhi kaalin kera. Broilerista valmistetaan säännöllisesti ruokaa tšekkiläisissä kodeissa monella eri tavalla perinteisestä eksoottiseen.
Kaninliha
Hyvällä onnella ruokalistalta löytyy valkosipulikani tai kani kermakastikkeessa, jotka ovat todella kokeilemisen arvoisia. Suosittelemme myös riistan maistamista, esimerkiksi kaurispaistia tai peuragulassia.
Kala
Kalan ystävistä saattaa tuntua siltä, että tšekkiläisellä ruokalistalla ei ole heille suuremmin tarjottavaa, mutta myös heille on tarjolla joukko herkkuja. Karppi kuuluu jouluun, mutta sitä pääsee maistamaan ympäri vuoden perinteisessä muodossaan (eli paistettuina fileinä) ja erikoisemmissa muodoissa (etikkaliemessä keitetty karppi). Makean veden kaloista makuelämyksen takaavat taimen, ankerias tai hauki.


