Sää ja valuutta

tänään 14 / 5
huomenna
ylihuomenna
>>

Mainokset

Shot in the Czech Republic

Miksi ulkomaiset ohjaajat ovat mieltyneet Tšekin tasavaltaan? Samasta syystä kuin huomaat mieltyvästi siihen itsekin. Maan luonto on kaunis ja sen kaupungeissa on ainutlaatuinen tunnelma, joka on kuin luotu historian eri aikakausille sijoittuvien elokuvien kuvaamista varten. Tšekin tasavallan valttina on myös moderni elokuva-alan opetus sekä tšekkiläisten elokuva-alan ammattilaisten ammattitaito ja kokemus.

Historialliset elokuvat

Amadeus

Syntyjään tšekkiläisen ohjaajan Miloš Formanin historiallinen elokuva Wolfgang Amadeus Mozartista on tunnettu kaikkialla maailmassa. Oscar-palkittu elokuva kuvattiin vuonna 1984 etämääriläisen Kroměřížin barokkilinnan alueella ja Prahassa.

Oliver Twist

Charles Dickensin kuuluisaan romaaniin perustuvan elokuvan kuvasi Tšekissä vuonna 2005 ohjaaja Roman Polanski.

Tristan & Isolde

Yksi kaikkien aikojen suurimmista rakkaustarinoista kuvattiin suurimmaksi osaksi Tšekin tasavallassa vuonna 2005.

From Hell

Ison-Britannian kuuluisimman murhaajan, Viiltäjä-Jackin, salaperäinen tarina, jonka pääosaa näyttelee Johnny Depp, kuvattiin vuonna 2001 Prahassa.

Hart’s War

Sotadraama Hart’s War kuvattiin Barrandovin studioissa vuonna 2002. Pääosaa esitti Bruce Willis.

Toimintaelokuvat

Vaarallinen tehtävä

Tom Cruisen tähdittämän menestyksekkään toimintaelokuvasarjan ensimmäinen osa (1996) kuvattiin Tšekissä, erityisesti Prahassa.

Casino Royale

Elokuvaa James Bondin (2006) vaarallisista toimista kuvattiin muun muassa Tšekin tunnetuimmassa kylpyläkaupungissa Karlovy Varyssa. Elokuvasta voi tunnistaa myös esim. Strahovin luostarikirjaston, Kansallismuseon tai Loketin linnan.

xXx

Vin Dieselin tähdittämän menestyksekkään toimintaelokuvan xXx (2002) tapahtumapaikkana on suurimmaksi osaksi Praha.

Herrasmiesliiga

Sen lisäksi, että elokuva (2003) on kuvattu Prahassa, elokuvan maailmanensi-ilta oli niin ikään Prahassa Sean Conneryn läsnä ollessa.

Fantasiaelokuvat

Tunnelmaltaan salaperäinen Praha on kuin luotu salaperäisiä ja yliluonnollisia elementtejä sisältävien elokuvien kuvaamiseen. Hellboy (2004), Blade II (2002) ja Van Helsing (2004) on kuvattu Tšekin pääkaupungissa.

Narnian tarinat

Ensimmäisen kirjan Velho ja leijona mukaan kuvattu elokuva kuvattiin vuonna 2005 Tšekin tasavallassa (Tšekin Sveitsissä) vain osittain, mutta elokuvan toinen osa (2007) kuvataan Tšekissä lähes kokonaan.

Grimmin veljekset

Ohjaaja Terry Gilliam ei piilottele sympatiaansa Tšekkiä kohtaan ja palkkasi Prahassa, Křivoklátin linnassa ja Kutná Horassa kuvaamaansa elokuvaan Grimmin veljekset (2005) myös tunnettuja tšekkiläisiä näyttelijöitä.

Vinkkejä:

Lisätietoja Tšekin tasavallassa kuvatuista elokuvista löytyy Czech Film Commissionin Internet-sivuilta (www.filmcommission.cz).



Valokuvagalleria

Karlovy Vary
Seuraava valokuva