Jokaisen kylpylä

takaisin luetteloon


Rentoutuminen, stressistä vapautuminen sekä kehosta ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole ainoastaan harvojen etuoikeus, vaan kuuluu jokaiselle. Sijoitus omaan terveyteen on kannattava sijoitus tulevaisuuteen. Kylpylät tarjoavat asiakkailleen erikoispaketteja, joissa eri ikäryhmille suunnattuja erityyppisiä hoitoja voidaan yhdistellä.

Tavanomainen kylpyläloma

Suositusten mukaan tavanomaisen oleskelun tulisi kestää vähintään kolme viikkoa, jotta oleskelulla olisi lääkinnällisiä vaikutuksia. Hoidon aikana potilaat käyvät useassa lääkärintarkastuksessa, joissa lääkärit neuvovat, millaisten toimenpiteiden avulla potilaan terveydentilaa voidaan parantaa. Kylpylässä oleskelun aikana potilas osallistuu keskimäärin 3–4 hoitoon päivässä.

Senioriohjelmat

Senioreille tarjotaan tavanomaisen oleskelun pohjalta eripituisia ohjelmia, esimerkiksi viikon ohjelmia, joiden tarkoituksena on ikäihmisten vaivojen lievittäminen. Koska Tšekin tasavalta sijaitsee lauhkealla ilmastovyöhykkeellä, jossa ei ole suuria lämpötilaeroja eri vuodenaikojen välillä, tšekkiläiset kylpylät soveltuvat mainiosti nautinnollisen loman viettämiseen.

Hyvinvointiohjelmat

Hyvinvointiohjelmat sopivat kaikille ikään ja ammattiin katsomatta. Kylpylöiden tarjonnasta mainittakoon esimerkkeinä:

  • yritysjohtajien ohjelmat
  • stressiä vapauttavat ohjelmat
  • hyvinvointi ja kauneus
  • ohjelmat pareille
  • anti-age-ohjelmat
  • laihdutusohjelmat
  • kehon puhdistusohjelmat
  • golf ja kylpylä

Kylpylähoidot lapsille

Tšekin tasavallan alueella on monia lapsille tarkoitettuja kylpyläparantoloita, joihin 2 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat lapset voivat tulla hoidattamaan vaivojaan vanhempiensa saattamina. Vanhempien osallistumisen johdosta lasten olo on mahdollisimman kotoisa. Tšekin arvostetuin kylpylä lasten määrittelemättömien hengityselinsairauksien hoitamisessa on Lázně Kynžvart (web.telecom.cz/detska_lecebna).

Hinnat

Vaihtoehtojen monipuolisuus koskee myös hintoja. Tšekkiläisissä kylpyöissä voit viettää hyvinkin edullisen loman, mutta myös ylellisyyttä kaipaaville on tarjolla runsaasti vaihtoehtoja.



Valokuvagalleria

Karlovy Vary
Seuraava valokuva