Tšekkiläisten kaupunkien romantiikkaa

takaisin luetteloon


Suurimmalla osalla Böömin ja Määrin kaupungeista on pitkä historia ja mainintoja niistä on pimeältä keksiajalta. Lähde tutustumismatkalle Böömin ja Määrin kaupunkeihin ja niiden ikivanhoihin keskustoihin, joissa tunnet olevasi kuin historiallisessa elokuvassa.

Slavonice

Hurmaava Slavonicen kaupunki syntyi jo 1200-luvulla Etelä-Böömin ja Etelä-Määrin raja-alueelle.

Telč

Unescon maailmanperintökohdetta, romanttista Telčin kaupunkia kutsutaan myös Määrin Venetsiaksi. Nimitys on oikeutettu, sillä kyse on 1200-luvulla perustetusta kuninkaallisesta vesilinnoituksesta.

Litomyšl

Litomyšlin linna on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon. Kaunis renessanssityylinen linna tekee vaikutuksen ensi näkemältä. Linnan julkisivu on koristeltu tuhansin sgraffitokoristein, jotka eivät toistu kertaakaan.

Vinkkejä

Käy Smetanan Litomyšl (www.smetanovalitomysl.cz) -musiikkifestivaalilla.

České Budějovice

České Budějovice perustettiin jo 1200-luvulla ja kaupungilla on ainutlaatuinen shakkilautakuvioinen asemakaava. Renessanssityylisessä Masné krámyssa voi maistella kuuluisan paikallisen keittiön antimia.

Vinkkejä

Kannattaa maistaa Budějovický Budvar -olutta, jonka ansiosta kaupunki on tullut maailmankuuluksi.

Kroměříž

Kroměřížin historiaan ja nykyiseen ulkomuotoon ovat vaikuttaneet kaupungissa asuneet olomoucilaiset piispat ja arkkipiispat. Heidän huolenpitonsa johdosta Kroměřížin kaupunkia pidetään yhtenä Määrin kauneimmista kaupungeista.

Vinkkejä

Käy Kroměřížin Kukkapuutarhassa ja puutarhassa linnan alapuolella, jotka on yhdessä arkkipiispanlinnan kanssa listattu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Kaupungit ja historialliset juhlat

Viisilehtisen ruusun juhla

Renessanssiaika herää eloon kaupungin entisistä hallitsijoista, Rožmberkin herroista, muistuttavan viisilehtisen ruusun juhlan (www.ckrumlov.cz/slavnosti) aikana kesäkuun lopussa Český Krumlovissa.

Historiallinen viikonloppu Plzeňissä

Plzeň – satumaiseen tyylin järjestetty kesäkuun historiallinen viikonloppu, jonka aikana voi nähdä maailman suurimman kummituskulkueen.

Vinkkejä

Hanki naamiaispuku ja rekisteröidy Plzeňin kummitusrekisteriin, saat todistuksen ja virallisen leiman sekä osallistut ehkä maailmanennätyksen luomiseen.

Kuninkaallinen hopeajuhla Kutná Horassa

Kuninkaallinen hopeajuhla (www.stribreni.czKutná Horassa on goottilainen historiallinen juhla, joka symbolisesti avaa turistikauden.



Valokuvagalleria

Telč
Seuraava valokuva