Esteettömät elokuvateatterit

takaisin luetteloon


Tšekin tasavallassa vieraillessa ei tarvitse jäädä paitsi elokuvauutuuksistakaan. Monet elokuvateatterit pyrkivät ottamaan huomioon liikuntarajoitteiset asiakkaansa, ja näin ollen niissä on järjestetty esteettömät kulkumahdollisuudet ja WC-tilat. Laadukasta palvelua tarjoavat muun muassa monet elokuvateatterikeskukset Prahassa ja muissa Tšekin tasavallan suurissa kaupungeissa, esimerkiksi Brnossa, České Budějovicessa, Hradec Královéssa.

Ainutlaatuiseen ilmapiiriin pääsee tutustumaan yhdessä Euroopan arvostetuimmista ja vanhimmista kansainvälisistä elokuvafestivaaleista heinäkuun alussa Karlovy Varyn kylpyläkaupungissa. Kino bez bariér (esteetön elokuvateatteri) -nimisen hankkeen ansiosta festivaalien aikana pyörätuolilla liikkuville on järjestetty korkealaatuista neuvontapalvelua ja henkilökohtaista avustusta, mutta myös esteetöntä majoitusta, ruokailua, kuljetusta sekä avustajia, jotka avustavat liikkumisessa festivaalin elokuvatarjonnan perässä. Festivaalin aikana pyörätuolissa liikkuville on tarjolla erilaisia ohjattuja tapahtumia. Eniten kiinnostusta on saanut osakseen uiminen koulutettujen ohjaajien valvonnassa esteettömässä kuntoutusaltaassa Alžbětiny lázně -kylpylässä tai katukoripallo pyörätuolilla liikkuville, jossa voi kokeilla pelaamista ammattipelaajien opastuksessa.



Valokuvagalleria

Praha
Seuraava valokuva