Vanhemmat pohtivat usein, miten lomasta voisi tehdä lapsille mielenkiintoisemman, ja miten lapsille voisi tarjota ainutlaatuisen ja samalla opettavaisen kokemuksen. Samalla kuitenkin monet lapset, tietoisina vanhempiensa aikeista, miettivät, miten välttyä vanhempien suunnittelemilta lomilta, jotka muodostuvat usein loputtomalta tuntuvalta nähtävyyksien ja museoiden kiertelystä. Lasten ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. Tšekin tasavallassa tylsiltä vaikuttavat asiat muuttuvat mukaviksi ja niin vanhemmat kuin lapsetkin löytävät yhteisen sävelen.
Tšekin tasavallan alueella on säilynyt yli kaksi tuhatta linnaa, linnanrauniota, kartanoa ja linnoitusta. Lähes jokaiseen niistä liittyy jokin tarina, taru tai satu, ja lapsethan pitävät saduista. Avuliaat oppaat mielellään kertovat lapsille tarinoita ja järjestävät puvustettuja kierroksia, joiden aikaansaama menneiden aikojen tunnelma on mitä täydellisin.
Menevätkö lapsilta gepardit ja pantterit sekaisin? Lasten on helpompi muistaa eläinten nimet, kun he näkevät eläimet omin silmin. Tee retki yhteen monista Tšekin eläintarhoista. Perinteisten eläintarhakierrosten lisäksi voit päästä seuraamaan tiikereiden, panttereiden, leijonien, pingviinien, pelikaanien ja kenguruiden ruokintaa tai nähdä hylkeitä harjoittelemassa temppujaan tai norsuja kylpemässä.
Kyllästyttääkö lapsia yksipuolinen kouluopetus vai ovatko he saaneet tarpeekseen tietokoneiden opetusohjelmista? Tuo lapset todelliseen maailmaan, jossa historialliset nähtävyydet eivät ole pelkkiä elottomia esineitä.
Loma ilman retkiä ei ole kunnon loma. Liiku kävellen, autolla, linja-autolla, junalla tai laivalla, laske jokin tšekin joista kanootilla, lainaa polkupyörä ja tee useamman päivän pituinen retki yöpyen leirintäalueilla tai taivasalla.
Vaikka Tšekin tasavalta ei olekaan merenrantavaltio, on maassa silti runsaasti mahdollisuuksia nauttia mukavista hetkistä veden äärellä. Lämpöiset luonnolliset ruoho- tai hiekkarannat, kuten Slapy, Orlík, Lipno tai suosittu Máchovo jezero, soveltuvat oivallisesti rentoutumiseen.
Monet Tšekin kävijät pyrkivät käymään mahdollisimman monessa museossa ja galleriassa, joita on varsinkin Prahassa suunnaton määrä. Mutta pienten rasavillien saaminen lomalla museoon ei ole kovin helppo tehtävä.
Entä jos lapsella riittää vielä virtaa kokemuksia täynnä olleen päivän jälkeenkin? Juuri silloin on oikea aika käydä tähtitornissa tai planetaariossa, joita on Prahan lisäksi monessa muussakin Tšekin tasavallan kaupungissa. Lapsille on tarjolla kiinnostavaa ohjelmaa, ja pelkästään tähtitaivaan taianomainen ilmapiiri takaa unohtumattoman elämyksen.
Hyvää oloa, maukasta ruokaa ja juomaa arvostaa jokainen. Näistä nautinnoista ei lomallaan Tšekin tasavallassa jää kukaan paitsi. Tšekissä ruoka on hyvää ja melko edullista.
Tšekin tasavallassa tarjottavat palvelut vastaavat laadultaan muiden eurooppalaisten valtioiden laatutasoa, usein kuitenkin huomattavasti edullisempaan hintaan. Tämä pitää paikkansa niin majoituksen, ruokailun, ostosten, sisäänpääsymaksujen kuin matkalippujen hintojenkin suhteen. Liikennepalvelut kuuluvat Euroopan halvimpiin.
Äidit kaipaavat uusiin asioihin tutustumisen lisäksi myös ostoksilla käyntiä. Kauppojen tarjonta on eurooppalaista tasoa, eivätkä ostokset kevennä kukkaroa liikaa.
Satuja, satuja, satuja

Eläintarhat ja kasvitieteelliset puutarhat

Historiaa ja arkkitehtuuria leikin keinoin

Luontoretket

Loma veden äärellä

Museoita ja gallerioita hieman eri tavalla

Tähtitornit ja ulkoilmamuseot

Herkkuja lapsille ja aikuisille

Edulliset hinnat ja alennukset

Ostokset, lelut ja lahjat

